Kysyvä tieltä eksyy,

ainakin minä. Masennus on kasvanut viime viikkoina taas siihen mittaan, että vaimon painostuksesta yritin löytää jotain reittiä avun saamiseksi. Olen sairastanut vaikeaa kroonista masennusta jo vuosikymmeniä ja aika ajoin se pahenee. En ole viikkoihin saanut puettua päälleni ja kivut ovat kovat. Lopulta sain soitettua ajan terveyskeskukseen ja nyt rauhoittavien lääkkeiden pöhnässä yritän kirjoittaa jotain yleistä tästä yksityisestä kokemuksesta.

Kalvola yhdistyi Hämeenlinnaan ja niin kaikki vanhat opit, mistä hakea apua ovat muuttuneet. Tuttu terveyskeskuslääkärini Marja-Liisa Ihaniemi on aika ajoin joustavasti pystynyt auttamaan sähköpostin välityksellä, minun kun on huonokuntoisena huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin puhua. Vaan nyt ei sähköpostiosoitteita enää netistä löydä. Eipä silti, ei sellaista puhelinnumeroakaan ole helppoa löytää johon uskaltaisi soittaa. Kaikkialla pitäisi olla lähetteitä tai sitten puhelinajat ovat tunnin silloin tällöin ja silloinkin pitäisi tietää oma diagnoosinsa aika tarkasti ja jos tietääkin, esimerkiksi pitkäaikaiselle masennukselle ei ole minkäänlaista puhelinnumeroa tarjolla. Nyt siis odotan lähetettä osastolle, vaikka ei lääkäri juuri toiveita antanut, kun en ole riittävän itsetuhoinen. No sekin aika varmaan tulee. Siihen asti koitan kovennetuilla lääkkeillä tulla toimeen, mutta että jotain positiivista olisi elämässä odotettavissa edes terveyden suhteen, sitä on kai turha odottaa.

Koittakaapa huviksenne kirjoittaa Googleen: ”masennus Hämeenlinna”, tai ”mielenterveys Hämeenlinna” ja koittakaa te selväjärkisemmät päätellä mitä pitäisi tehdä kun masennuksen kanssa ei pärjää, mutta ei jaksa päättää päiviäänkään. Jos löydätte jotain järkevää, suomentakaa se minulle. Minulle ja niille muille sadoille hämeenlinnalaisille joiden kyky ymmärtää on masennuksen takia alentunut.

Onneksi minulla on vaimo joka vielä toistaiseksi jaksaa yrittää pitää huolta. Vaan entä ne kaikki yksin asuvat. Vaikka joskus olisit hoidon piirissä ollut, kukaan ei perään soita. Oma terveyskeskuslääkärini sentään kysyy vointiani vaimoni nähdessään. Kun kunto heikkenee, minuahan ei missään näy.

7 kommenttia artikkeliin “Kysyvä tieltä eksyy,”
  1. Jaksamista, Pekka!

    Ironista, että omaa sitkeyttä, määrätietoisuutta ja peräänantamattomuutta tarvittaisiin eniten silloin, kun sitä kaikkein vähiten on. Tämän sinun kirjoituksesi voisi luvallasi lähettää mahdollisimman monelle päättäjälle. Voit tehdä sen itse, tai joku tai jotkut muut voivat tehdä sen puolestasi.

    Jos saadaan joku päättäjä heräämään ja tekemään ensin sinun kohdallasi jotain, voisi kohta olla jonkun seuraavan vuoro.

    Suomalainen mielenterveystyö ei toimi. Ne, jotka siitä eniten kärsivät, jaksavat pitää heikoiten ääntä. Pistä viestiä, jos voimme jotain tehdä avuksesi. Meitä on varmasti monta, jotka teemme mielellämme jotain tueksesi. Monta on aina enemmän kuin yksi + se ihana jaksava vaimosi 🙂

    Tsemppiä!

    Susanna

  2. avatar Ossi Aaltonen sanoo:

    Voimia Pekka sinulle. Toivottavasti saat pikaisesti pysyvämpää apua. Susannan kirjoitukseen ei paljoa ole lisättävää. Olisipa minulla keino, jolla saisin paikkakunnan kansanedustajat ja Hämeenlinnan päättäjät ”pakotettua” todelliseen kannanottoon hädässä olevien läheistemme auttamiseksi.

  3. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Hei Pekka!
    Tässä uudessa terveyskeskussysteemissä niiden, joilla on jokin jatkuva vaiva, pitäisi päästä terveysasemalle päivän varoitusajalla, ja ne, joilla ei ole kroonisia vaivoja, joutuvat odottamaan jonkun päivän. Ilmeisestikään systeemi ei toimi. Kunnissa ja terveyskeskuksissa on niin paljon muutoksia, että järjestelmä ei oikein ole hallussa.
    Olet oikeassa siinä, että yksinäisillä ihmisillä saattaa avun löytäminen olla vielä hankalampaa kuin sinulla.
    Neuvontapisteitä on joka kunnassa, joista pitäisi yhteystiedot löytyä kaikkiin palveluihin.
    Voikaa molemmat hyvin t. Hessu K.

  4. Hei Pekka!

    Kiitos rehellisestä kirjoituksestasi. Ymmärrän sinua, sillä saan itse ajoittain seurata masentuneen läheisen arkea hyvin läheltä. Onneksi olen huomannut, että vaikka masennus kestäisi pitkäänkin, niin kyllä se jossain vaiheessa kuitenkin hellittää. Älä anna periksi! Lääkitystäkin tarvitaan, kun on sen aika.

    Masentunut ajattelee helposti, että omalla elämällä ei ole mitään arvoa. Olisi paljon parempi, jos päättäisi päivänsä. Se ei pidä paikkansa. Olet arvokas ja tärkeä ihminen.

    Kerro erityisterveiset vaimollesi! Masentuneena ei jaksa olla iloinen mistään, mutta toivon, että olette silti onnellisia toisistanne. Kaikilla kun ole ketään läheistä.

    Lopuksi vielä sinulle eräs Jörg Zinkin runo:

    ”Toivoisin, että saisit elää
    ja seistä valossa silloinkin,
    kun tulee talvi.
    Sillä vuodenajoilla on omat lakinsa,
    ja pakkasellakin on tarkoitus.
    Rakkaudenkin täytyy kestää sitä,
    vaieta välillä,
    kääntyä sisäänpäin.
    Toivon sinulle, että kokisit
    myös talven jään
    Jumalan kirkkautena.”

    Sinua siunaten
    Teija

  5. Tällaiselta sivulta
    http://www.hameenlinna.fi/Terveys/Erityisvastaanotot/Psykiatrisen-sairaanhoitajan-vastaanotto/
    löytyy ainakin jotain tietoja.
    Sähköpostit lienevät muotoa etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi.

    Jaksamista!

    Susanna

  6. avatar Pekka Lampela sanoo:

    Kiitos kommenteista. Yllättää, että ihmiset välittävät. Eivät kuitenkaan niin monet, että mielenterveyshoidon järkyttävään tilanteeseen saataisiin muutoksia aikaan.

    Susanna Hietasen viimeinen kommentti kuvaa hyvin tilannetta. Sivun ensimmäisessä kappaleessa sanotaan: ”Psykiatristen potilaiden jatkohoito ja psykiatrisen diagnoosin saaneiden hoito eivät kuulu tällä hetkellä toimenkuvaamme.” Ei siis minulle. Uudet nettisivut ovat potilaiden kannalta vielä huonommat kuin vanhat, eivätkä vanhoistakaan juuri ollut apua. Eikä voikaan olla kun ne kerran kuvaavat todellisuutta. Mitään yhden luukun periaatetta ei mielenterveyshoidossa ole, eikä näillä lamoilla varmaan tulekaan.

  7. avatar Mirja Piiroinen sanoo:

    Hei, Pekka!
    Toivottelen myös puolestani Sinulle jaksamista! Kevät on lähellä, mutta masentuneena ei kevät herätä. Toivon, että jaksaisit keväästä nauttia ja kevätauringossa puuhastellessa saisit masennuksen kaikkoamaan. Suru voi tuntua syvänä masennuksena. Läheisen omaisen menetys ei ole helppoa. Päivä kerrallaan ja oikeastaan hetki kerrallaan, pääsee eteenpäin. Ei ole helppoa huomata olevansa vanhin sukupolvi, kun ympäriltä itseään vanhempi sukupolvi toinen toisensa jälkeen poistuvat.

Jätä kommentti

css.php